Kauden avaus lähestyy

Egypti Racing Teamilla on tarkoitus avata kausi 2012, Vieremällä ajettavalla rallilla 4.2. Matkaan mahtuu kuitenkin monta mutkaa ja ongelmaa vielä ennen h-hetkeä. Auto on edelleen pukkien päällä purettuna ja odottaa uutta kytkinakselia vaihdelaatikkoonsa. Myös malli osat ovat vielä maailmalla.
Osien saapumis ajankohta ei ole vielä tiedossa. Toiveissa olisi, että osat saataisiin viimeistään viikolla 3, jotta ehdittäisiin tehdä kaikki tarpeellinen. Jos osat saapuvat viikon neljä alussa, ehditään auto saada vielä kasaan. Silloinkin tulee tosi kiire, sillä auto pitäisi ehtiä käyttää vielä ennen kilpailua vuosittaisessa tieliikenne katsastuksessa.

Eli jos Vieremällä ollaan mukana kilpailemassa, niin testikilometrit jäävät nollaan ja pitää ottaa pieni työvoitto autonlaitosta, kertoo Niko. Toivotaan kuitenkin kaiken onnistuvan sillä oli tärkeää päästä aluemestaruus taistelun avaus osakilpailuun.
Toimisihan Vieremä myös pienenä ravisteluna, jo heti viikon päästä ajettavaan seuraavaan ralliin. Se olisi Sonkajärvellä, jossa taisteltaisiin aluemestaruus pisteiden lisäksi myös Trophy sarjan pisteistä.
Tämän edemmäs talvi kilpailuita ei olla edes mietitty, jo taloudellisenkin puolen vuoksi ja on tärkeää nähdä kuinka kausi käynnistyy. Moni asia on kuitenkin vielä aukinainen niin kalusto, kilpailuiden kuin taloudellisenkin puolen osalta, joten tiedottelemme asioista sitä mukaa kun niistä on kerrottavaa.



© 2011 Egypti Racing Team | Website by JM-Kuvat