Koillis-Savo rallin ennakko 08.08.2011

Kaavilla ajetaan 13.8 Koillis-Savo ralli, joka on F-cupin osakilpailu. Samalla se on myös Itä-Suomen aluemestaruus osakilpailu. Reitti on n.250km pitkä, joka sisältää kuusi erikoiskoetta. Erikoiskoe kilometrejä on n.74,9, jotka luultavasti ajetaan todella haastavilla ja vauhdikkailla teillä.

Niko on ollut kolme kertaa aiemmin ajamassa, noissa maisemissa ja aina on ollut jotakin sähellystä. Ensimmäisellä kerralla Astrasta hajosi lukko, ja matka jäi kesken. Toisella kerralla Polo päätyi syvän rotkon pohjalle parin katto kiepin jälkeen. Kolmas kerta ajettiin talvikelissä, ja silloin nähtiin jo maali. Tosin renkaista hävisi piikit reitille ja vaihdelaatikko temppuili ankaramman puoleisesti.

Nikolla ja Markolla, on tarkoitus lähteä ajamaan niin sanotusti “akat pois” ja tavoitteena kilpailla luokka voitosta. Jyväskylän ralli osoitti, ettei ajotaidot ole hävinneet mihinkään, mutta vauhti piti kaivella uudestaan esiin.

Nyt pyrimme saamaan rytmistä kiinni heti ensi metreistä ja loppu syksyä ajatellen vauhdikkaita kilometrejä, jotta pystyisimme taistelemaan lopuissa Trophy sarjan osakilpailuissa hyvistä sijoituksista. Siellä kilpailu on niin kovaa, ettei hetkeksikään saisi ratin takana “nukahtaa”.

Niko on huoltanut auton, Jyväskylän rallin jälkeen ja etupäähän on vaihdettu runsaasti osia. Mm. etutukivarret menivät nivelineen ja puslineen uusiksi. Myös vetonivelet olivat tulleet tiensä loppumetreille. Autoa vaivannut mystinen sähkövikakin, luullaan saaduksi korjattua, mikä tosin selvinnee toivottavasti jo ennen kilpailua. Pojilla on tarkoituksena päästä testaamaan kilpuria Kiuruveden maisemissa viikolla, jotta nähdään kaiken autossa toimivan ja Niko saisi tutustua hieman Hans-niskatuen kanssa ajamiseen. Toivottavasti vain saamme tien jostakin käyttöön ja autosta aurauskulmat kohdilleen.

Pojat ovat ennen Kaavin osakilpailua alemestaruus pisteissä luokkansa toisena. Niko kertoi viimeisen osakilpailun Iisalmessa jäävän väliin, sillä Trophy sarjan arvokisa sattuu päällekkäin sen kanssa. Joten toivotaan poikien saavan hyvät pisteet Kaavilla, sillä välttämättä nekään eivät riitä aluemitaleille. Pisteet sarjassa ovat menneet hieman hassusti, kun ensimmäisessä kisassa pisteet jaettiin yhdessä v1600 autojen kanssa, mutta Joensuussa erikseen, mikä vähensi poikien pistepottia. Nyt Kaavilla luokka on taas yhdistetty.

Kausi jatkuu Nikolla ja Markolla 17.9 Länsirannikon rallissa ja 8.10 Rantarallissa toivottavasti, mikäli auto on ehjänä.


© 2011 Egypti Racing Team | Website by JM-Kuvat