XVI Peurunkaralli 05.02.2011

Kausi 2011 on kilpailullisesti nyt avattu, ja se lähti paremmin käyntiin kuin oli odotettu. Laukaassa ajetussa Trophyjen arvo kilpailussa oli jo ennalta tiedossa, todella kova luokka lähtölistaa katsottaessa. Mukana oli yli kaksikymmentä autokuntaa, kovia ratin vääntäjiä. Arvelimme ennen kilpailua ehtivämme, viiden nopeimman joukkoon kaiken mennessä hyvin. Siihenkin saisi jo ajaa ihan tosissaan. Kisa alkoi hieman varovaisesti ensimmäisellä erikoiskokeella, pitkän ajotauon jälkeen. Alussa erikoiskokeen peltopyörityksellä kuskista tuntuikin, ettei tästä mitään tule. Ajo lähti kuitenkin vapautumaan, oikealle tielle päästessä ja maalissa aika oli ihan hyvä. Toisen erikoiskokeen alku osa oli todella nopeaa ja kovavauhtista ralli tietä, missä n-ryhmän viritteisestä autostamme tuntui voimat loppuvan. Loppu osa tultiinkin sitten taas paremmin, meidänkin autolle sopivaa tietä. Aikamme oli luokan kolmanneksi nopein, jääden kuitenkin nopeimmalle Teemu Braggelle jo noin 14 sekuntia. Nyt tuli selväksi, että koko ajan saa ajaa mitä autolla pääsee jos meinaa palkinnoilla olla.

Kolmas ja neljäs erikoiskoe suuntautui Lankamaan vaativiin maisemiin, jossa oli pysyttävä hereillä. Kolmannella pätkällä ajoimme luokkamme kolmanneksi nopeimman ajan jääden pohjille 3,2 sekuntia. Neljäs erikoiskoe, menikin sitten vauhdikkaasti aina loppuosan pienelle tielle asti, jossa saavutimme edessä ajavan kilpailijan. Emme uskaltaneet mennä aivan perään kiinni, jottei omaan autoon tulisi vaurioita ja edessä ajava vain pyörähtäisi hermostuksissaan eteen auton levyisellä tiellä. Kaveri antoi kyllä hyvin tietä heti mahdollisuuden tullessa, mutta oma rytmi hieman kärsi eikä loppua uskallettu tulla ronskisti, kuten olisi pitänyt. Aika oli kuitenkin hyvä. Luokan toiseksi nopein, pohjat ajanutta Kimmo Järvisaloa 4,3 sekuntia hitaampana.

Nyt meni kilpailu jännäksi kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle. Monta ukkoa oli muutaman sekunnin sisällä toisistaan vaikka 40 kilometriä oli jo ajettu tosissaan kilpaa. Viides erikoiskoe ajettiinkin jo pimeässä, mitä ehkä arastelimme liikaa. Nyt luokan “julkkis” rupesi huimistelemaan aivan tosissaan ja ajoi sellaisen kärkiajan, jotta hirvittää vieläkin. Jäimme Sarjulan pohjista 11,3 sekuntia, ollen luokan neljänneksi nopeimpia. Viimeisellä erikoiskokeella, olimme olleet monesti Suomen mm-rallia seuraamassa ja tiesimme siellä olevan monta vaativaa paikkaa. Niitä ehkä odotimme ja varoimme hiukan liikaakin, jotta näkisimme maalin. Sijoitus kuitenkin, luokan toiseksi nopein jääden taas Sarjulalle 5,4 sekuntia. Loppu tuloksissa olimme luokan ja yleiskilpailun toisia, häviten voittaja Teemu Braggelle 8,7 sekuntia. Kolmanneksi ajoi Sami Sarjula, hurjalla loppu kirillään jääden meidän ajasta vain 2,5 sekuntia.

Seuraavaksi tarkoituksenamme on osallistua 19.2 Kiuruvedellä ajettavaan Savon-Rengas ralliin, josta Nikolla on puolustettavanaan viime kerrasta luokka voitto. Toivotaan sen saavan jatkoa tälläkin kertaa ja auton pelaavan yhtä hienosti kuin Peurunka rallissa. Jossa oli nautinto ajaa pitkästä aikaa kilpaa toimivalla autolla ja hienoilla teillä tiukkaa kilpailua, kovia äijiä vastaan.


© 2011 Egypti Racing Team | Website by JM-Kuvat